Artifision

Posts Tagged ‘Valokuvaus’

9 June

Viikko tai jotain pähkinänkuoressa

Päivitystä

Pitkästä, erittäin pitkästä aikaa sain aikaiseksi päivittää blogin teeman uuteen uskoon. Edellinen palveli pitkään ja nyt vasta löytyi korvike jonka sen tilalle kehtaan laittaa. Kyseessä on Spotlight niminen teema, jonka bongasin katsastaessani WP:n uusia teemajulkaisuja. Vielä pitää tehdä joitakin säätöjä teemaan, mutta hitaasti hyvä tulee.

Kavereita

RyhmäkuvaNähtiin taas Janin kanssa pitkästä aikaa! Paikalla oli toki Jannekin jota ei myöskään turhan usein tule livenä tavattua. Mukana pyöri myös Ismo ja ja sitten vielä koko joukko muuta porukkaa jota en vielä tähän mennessä ole ihan henk.koht tavannut. Oli mukava kökötellä Tammerkoskea reunustavilla ruohoalueilla ja höpistä ummet lammet kameroista :D Suurin syy siihen että en puhumiselleni ei ollut tulla loppua, oli juuri saamani Nikon D300 ja vieläpä akkukahvalla (kyllä, hankin uuden kameran viime torstaina omilla säästöillä ja ylppärilahjaksi saaduilla rahoilla! Kuvia tulossa jossain vaiheessa, siis itse kamerasta). Naispuolisilla henkilöillä alkoi jo hirttään kiinni tilanteeseen, joten päätin sitten johdattaa porukat viilentymään jätskituutin pariin!

Kiitos torstaista!

Kuvauksia

Ainakin on tuota kuvamateriaalia tullut tuotettua oikein olan takaa viime viikkojen aikana. Nyt on yhteensä 7 eri valmistujaiskuvaukset takana ja vielä kaksi edessä, omani mukaan lukien. Muutamat sessiot ovat vielä käsittelyä vaille, mutta muuten alkaa oleen valmista. Enää pitää laittaa kuvat tilaukseen ja se on siinä. Saas nähdä mitä noista omista kuvista tulee, jotain ovelaa pitäisi keksiä niitä varten.

18 May

Pääsin Latviaan

Tai en ihan oikeasti, mutta ottamani kuva kylläkin. Kuvasin koulussamme tehdylle Ei yhdeksi yöksi -näytelmälle mainosjulisteen, joka päätyi yhteen Latvian isoimmista kulttuurilehdistä. Miksikö se sinne sitten meni? Näytelmä kertoo latvialaisen sotilaan Kristian Berkiksen ja hämeenlinnalaisen Hilma Lehtosen rakkaustarinan 1900-luvun alulta. Latvialaiset olivat kiinnostuneita tietty kun oman maan pojasta tehdään näytelmää muualla!

Julistekuva lehdessä

Ja tähän sitten muutamia linkkejä liittyen näytelmään:

- http://www.eiyhdeksiyoksi.blogspot.com/

- http://hilmasta.blogspot.com/

18 April

Tulevista keikoista

Keikkavyöry

Tai ei ihan, mutta useita keikkoja on jo sovittu huhti - toukokuu jaksolle. Muutama isompi ja pitkäkestoisempi ja sitten toukokuulle useita pienempiä, eli tälle ajankohdalle yleisiä valmistujaiskuvauksia. Pääsen siis taas matkusteleen jonkin verran ympäri Suomea, mutta suurin osa keikoista on ihan täällä Hämeenlinnan alueella

Kesäkuulle ei ole vielä sovittu paljoakaan, mutta ei sen niin väliä sillä se on viimeinen kuukauteni siviilissä. Toisin sanoen se olisi kiva viettää kavereiden kanssa ja lomaillessa. Tarkoitus olisi ainakin Provinssirockiin mennä kunhan nyt vain saisi aikaiseksi ostaa ne liput. 7.7 lähden jatkamaan kesääni Porin prikaatin kasarmille ja säkylän metsiin. Onkohan se hyttyskausi kuinka paha tänä vuonna? :D

Ennakkotehtävät tehty

Ja tosiaan, sain ennakkotehtävät valmiiksi ja lähetettyä. Kaikki tehtävät löytyvät flickr:stä. 7.5 jälkeen postilaatikkoon sitten kopsahtaa kirje josta saan tietää pääsenkö pääsykokeisiin vai en. Ne pääsykokeet tulee olemaan kyllä aikamoinen rutistus.

Paratiisi