Ihan taas tiivistyksenä menneistä viikoista ja kuukausista. -Johtajan rooli on sujunut hyvin ja tuloksiakin omassa joukossa alkaa näkymään.
-Muutamia kuvauskeikkoja on tullut hoideltua tässä, ja huomenna menen erästä toimeksiantoa hoitelemaan Arabianrantaan.
- Ainiin, olen yhdeksän päivän lomalla!
- Nautin siitä että kesä alkaa oleen täällä.
- Olen miettinyt paljon elämää intin jälkeen. Jopa mahdollisuus englantiin opiskelemaan lähtemisestä on pyörinyt mielessä.

Joskus taas lisää tarinoita.

http://psruk233.kuvat.fi – sivuilla on nyt kutakuinkin kaikki kuvamateriaali kurssin ajalta. Olen nyt pari päivää syöttänyt kaistat kuumana tuonne tavaraa, enää puuttuu videoita ja kurssin linjakuvat.

Mosapäivä! Tosiaan, tänään 12.1 saapuivat uudet alokkaat Panssariprikaatiin ja vieläpä meidän (Panssarikoulun) alakerran kautta. Siellä sitten muiden upseerioppilaiden kanssa seisoskeltiin ja naureskeltiin kun uusi tykinruoka saapui uuteen kotiinsa. Kaikenlaista porukkaa sieltä löytyi ja aika liuta omiakin kavereita. Tässäpä siis teille kaikille uusille alokkaille upseerioppilaan tervehdys: “Aamujaaaa!”.

Hömhöm muistaisin että monet päivät olisi jonkinlaista kirjoitettavaa tänne ollut, mutta nyt lyö taas ihan tyhjää. Eipä siinä kai sitten mitään.

Koska olen kurssimme valokuvaaja niin pitäähän sitä vielä tähän loppuun mainostaa, että kuvia kurssin tapahtumista ja leireistä löytyy osoitteesta http://psruk233.kuvat.fi

Okei ehkä siitä että on käynyt RUKin on jossain vaiheessa jotain hyötyäkin.

Partiotaitokisa oli rankka. Tosi rankka ottaen huomioon sen että meitä oli tarkoituksellisesti valvotettu maanantaista torstaihin ja teetetty fyysisesti aika raskaita hommia juurikin siksi, että olisimme mahd väsyneitä torstaihin mennessä. Valvoin 38 tuntia eli koko PT-kisan aikana ei unta tullut sitten yhtään. Epäonni ja rehellisesti sanottuna johtajuuden puute vetivät mielen vielä enemmän maahan kun lähestyttiin torstaiyötä. Onnistuimme tekemään suunnistusvirheen jonka seurauksena menetimme 1½h täysin turhaan, ja kun vielä otimme siihen päälle kiertoreitin seuraavalle rastille oli lopputulos se, että saavuimme takaisin leiriin vasta kolmen maissa yöllä. En varmaan ole koskaan eläessäni kokenut niin paljon negatiivisia tunteita samaan aikaan. Kylmyys, nälkä, väsymys, turhautuminen, voimattomuus, ärsyyntyminen. Jotenkin näistä kaikista kuitenkin kumpusi vielä yön viimeisillä tunneilla yli tahto painaa eteenpäin ja että tänne metsäänhän ei jäädä. Jatkoin kisan loppuun saakka ja pääsin perjantaina kahden muun ryhmänjäsenen kanssa maaliin. Kolme meistä oli tippunut pois matkasta…

Joulu

Jep, joulu on sitten täällä taas. Olen henk. koht ollut kyllä todella pihalla kaikesta jouluun liittyvästä enkä vieläkään oikein ole saanut itseäni minkäänlaiseen jouluhenkeen. Ehkä tähän osittain vaikuttaa “ikääntyminen” mutta suurin paino on kyllä armeijalla. Se paikka vieroksuttaa ihmisen arkimaailmasta ja se, että pääsen lomilla käymään kotona tuntuu aina kuin lähtisin “pois normaalielämästä” minkälaiseksi tuo armeija on muodostunut tähän mennessä. Armeija normaali, siviili ei. Tämä taas sitten tuottaa kaikenlaisia sopeutumisongelmia aina kotiin palatessa. Olo on kuin puulla päähän lyöty, että mitä sitä nyt tekisi ja mitä pitäisi tehdä. Hjoo o.

No mutta, erittäin hyvää joulua kaikille ja jos en aikaisemmin tänne mitään raapustele, niin hyvää Uutta vuotta samaan syssyyn! Itse palailen ensi viikolla kolmeksi päiväksi takaisin vihreisiin ja aatoksi takaisin kotiin. Sitten alkaakin sellainen leiriputki ettei toista varmaan intin aikana tulekaan.

Torstaina on vuorossa partiotaitokisa, eli kun Haminan rukissa on Pyhäjärven tai jonkun vastaavan marssi niin meillä Parolassa on kaksipäiväinen, yön yli kestävä partiotaitokisa. Suunnistusmarssi voisi kanssa sopia titteliksi. Lähdemme liikkelle pienissä ryhmissä selässämme ties mitä kaikkea kivaa painamassa hartioita. Matkan pituutta en tiedä mutta ainakin viime vuonna kurssi oli vedellyt noin 60km matkan.

Kun tuo on takana niin taas ollaan yhtä kokemusta rikkaampia ja varmaankin hyvin väsyneitä. Tällä hetkellä pitäisi vaan vetää “juu kiviä reppuun vaan” -asenteella :) Leirin jälkeen on vain yhden päivän mittainen loma ja takaisin kassulle pyörimään.

Joulukin taitaa tässä lähestyä. Aika huomaamatta näin omasta näkökulmastani ainakin. Rahat ovat kutakuinkin loppu eikä ole minkäänlaista joulufiilistä. Ei tunnu ollenkaan erikoiselta eikä ulkona ole edes lunta! Intti on niin hieno paikka että normaalisti vuotta rytmittävät tapahtuvat eivät nyt tunnu oikein miltään. Että odotan jo ensi heinäkuuta.

Niille, jotka joulua jotenkin juhlistavat niin hyvää joulunodotusta ja hyvää oloa. Muille sitä samaa vaikkei joulusta perustaisikaan sen kummemmin.

Ps. Vitsit että on valokuvaus jäänyt aivan taka-alalle tässä nyt… Kuten on muutkin todennut niin intti vie myös luovuuden. Ja kun viikonloppusin pitäisi saada aina paljon muutakin tehtyä niin useiden tuntien omistaminen kuvaukselle ei oikein ole onnistunut. Plööh.

Meininki Parolassa on kieltämättä aika toisenlaista kuin Säkylässä. Kai tähän pitää vain tottua. Koulutus taas on aika korkeatasoista, mitä nyt kouluttajina on pelkkiä luutnantin, yliluutnantin ja kapteenin arvoisia henkilöitä. Homma myös muistuttaa ainakin tällä hetkellä paljon enemmän jotain korkeakoulua kuin armeijaa, sillä poikkeuksella että aiheina ovat sotilasorganisaatiot, taktiikka ja johtamisoppi.

Jos nyt pitäisi tuota PSRUKia jotenkin kuvata yhdelle sanalla, niin sanoisin paperisota. Mielipide saattaa kyllä muuttua vuodenvaihteen jälkeen kun edessä on noin 5 viikkoa leirielämää. Väleissä on onneksi viikonloppuvapaat…

Lisää tarinointia toivottavasti tulevana viikonloppuna!

Kaikenkaikkiaan tuo leiri oli varmaankin ja tulee olemaan rennoin leiri koko armeijan aikana. Pääpaino oli ammunnoissa ja oheiskoulutusta oli onneksi sangen vähän. Lepoaikaa ja omaa “henkilökohtaista huoltoaikaa” riitti kyllä kiitettävästi.

Perjantaina pakattiin sitten aamusta koko leiri kasaan ja lastattiin autoihin. Perjantait nyt ovat yleisestikin aika kiireisiä, mutta varsinkin silloin kun tullaan leireiltä. Kaikki kalusto pitää huoltoo, perään vielä oma ase ja sitten tuvissa laittaa kaapit tarkastuskuntoon. Lisäksi koko komppanian pitää kiiltää ennen lomillelähtöä. Siihen päälle vielä sitten oma huolto eli suihkut sun muut niin aika todellakin on kortilla.

Tämä viikko nyt on taas onneksi ohi, inttiviikko siis. Lomailu kotona meni hienosti ja oli erittäin mukava piipahtaa Eeron ja Maijan luona Espoossa korkkaamassa tuo uusi merenranta-asunto. Tupa oli todellakin täpösen täynnä ja neliöt alkoivat jo loppumaan, mutta kyllä sitä ennenkin on ahtaissa paikoissa isommalla porukalla oltu.

Tänään sitten takaisin Huovinrinteelle ryynäämään viikoksi ja sitten alkaa 9 päivän loma! Jessss!

Over and out

Pahoittelen että tässä on vierähtänyt näinkin pitkä tovi, mutta olosuhteet hieman rajoittivat toimintaa netin puolella. Nyt tätä kirjoittaessani AUK I on jo ohi ja ensimmäiset päivät AUK II alkamassa. Olen muuttanut uuteen asuntoon Hämeenlinnassa ja täälläkin alkaa oleen jo sen verran järkevässä kunnossa paikat että voi alkaa kodiksi kutsumaan. Tosiaan, AUK I on ohi mutta itsepä en jatka kakkososaan, sillä pääsin Panssarirukkiin! Noin kuukauden päästä suuntaan siis nokkani kohti Parolaa eli tuohon noin 10min ajomatkan päähän. Meni aika nappiin tuokin ellen sanoisi. Vietän siis 14 viikkoa tässä ihan kodin vieressä ja varmasti pääsen näkemään enemmän ystäviäkin ja viettämään aikaa kotona tän siirron takia.

Jos alkaisin kirjoittamaan tähän mitä kaikkea AUK I piti sisällään ja mitä on viimeisimmän blogauksen jälkeen tapahtunut niin tekstiä tulisi yli sen mitä laki sallii. Siksi taidankin tehdä tähän pienen ja tiiviin listauksen niille kaikille jota kiinnostaa:

• Muutin Salomaankadulta koko perheen mukana keskustan laitamille, uudessa kodissa oli netti poikki reilun kuukauden ja siksi siis blogailuni vaimeni pitkäksi aikaa.
• AUK I oli ja meni. Ärsyttävää pilkunviilaamista, hyviä hetkiä inttikavereiden kanssa, pimeitä tunteja poterossa ja loppuun vielä keuhkoputkentulehdus
• Niin ja viime lomilla pääsin jopa osallistumaan Dynasty Tourille täällä Hämeenlinnassa. Rasmus veti loistavan keikan!
• Joukkueen priimus, ylennys korpraaliksi ja pisteitä sen verran että paikka PSRUK:sta varmistui
• Tässä vaiheessa on nyt noin kuukauden odotteluvaihe Säkylässä ennen kuin pääsen siirtymään Parolaan
• PSRUK alkaa 20.11 ja jatkuu siitä 14 viikkoa. Palaan Säkylään takaisin Helmikuun lopussa (tai jos hyvä säkä käy ja taidot riittää pääsen PSRUKin apukouluttajaksi jolloin jäisin Parolaan loppuajaksi. Se jos mikä oliskin siistiä)

Siinäpä se oli pähkinänkuoressa. Kuvia intistä löytyy taas hieman lisää flickristä, että sinne vain kurkkimaan.

Tästä tämä taas lähtee sitten :)

Perjantaina siirytään sitten Laitilaan, jossa suoritamme ohimarssin ja valan. Tämän jälkeen olenkin sitten hetken Jääkäri Ilanen, ennen kuin siirryn aliupseerikouluun viikon päästä. Sitten takaisin säkylään mussuttaan MuKen ruokia ja esittelemään omaisille Prikaatia.

P-kausi on kieltämättä aika jännää ollut. Välillä on ärsyttänyt, joskus sitten vielä hieman enemmän ja joinain päivinä ihan jopa hajottanut. Kuitenkin jälkimaku on ihan positiivinen vaikka rankkoja päiviä onkin mahtunut mukaan. Olen tyytyväinen omaan suoritumiseeni ja siihen etten ajoittaisesta huonosta olosta ja erinäisistä kivuista huolimatta ole hakenut minkäänlaisia vapautuksia palveluksesta, niin kuin niin moni muu…

Edessä siis suhteellisen rento viikko ja sen jälkeen aliupseerkoulun aloitus. Odottelen aika rankkoja kuukausia, mutta mitä sitä ennustelemaan kun kohta sen voi todeta itse. Vielä jää arvoitukseksi koitanko pyrkiä RUKiin sitten aikanaan, vai jäänkö alikersantiksi. Mjaa a.

Kotipuolessa asiat menevat aika hyvin, ainakin ihmissuhdepuolella <3 Ihan tällain sivuhuomautuksena : )

Niin ja muuttohommat etenevät myös aikamoista vauhtia. Salomaankatu on enää viikon meidän omaisuuttamme, ja sen jälkeen on aika siirtyä eteenpäin. Ensi viikon lauantaina pitäisi jo sitten viettää ensimmäinen yö uudessa asunnossa. Aika haikea fiilis tästä on kyllä tullut, saa nähdä miten tässä nyt sitten sopeudutaan. Ympärillä on laatikoita ja tavarakasoja, seinät alkavat olemaan tyhjiä ja hurjat määrät tavaraa joko roskissa tai kirpparilla.

Salomaankatu

Viime viikko oli suhteellisen rento verrattuna edellisiin, mutta silti tuli tehtyä kaikenlaista kuten myös oltua ABC-radalla, johon tuo otsakkeen teksti juuri liittyykin. ABC (eli Atomic, Biological, Chemical)- suojelurata oli viime perjantain kohokohta. Me alokkaat näimme kuinka napalmi palaa, sammutimme sillä valeltuja nukkeja ja kyykistelimme poterossa, jonka ympärillä ja päällä paloi napalmia. Eikä saa unohtaa kyynelkaasukammiota. Olotila ei ollut kauhean miellyttävä kun jaoin hieman yli neliömetrin kokoisen betonipoteron taisteluparin kanssa ja päälle tiputettiin metallikansi ja ympäristö sytytettiin napalmilla palamaan. Ympärillä leijui bensan katku ja sitten alkui tuntua kun lämpö liekeistä alkoi tuntua poterossa sisällä. Sitten vain ylös, metallikansi toiselle sivulle ja lapioimaan liekkejä sammuksiin. Huhheijaa…

Perjantain “paras” hetki oli kuitenkin se, kun kaasunaamarien tiiveystestin jälkeen vapaaehtoiset saivat kulkea kyynelkaasulla täytetyn kontin läpi. Tällä kertaa en antanut normaalin varovaisuuteni estää toimintaani vaan otin maskini pois ja jonoon kontin eteen. Saimme käskyn siirtyä sisään ja lähdin liikkelle. 2/3 kontin pituudesta onnistuin kulkemaan ilman sen kummempia oireita. Sitten aivan yöstä naamaa alkoi polttamaan, kurkkuun ja keuhkoihin sattumaan aivan pirusti ja silmiä kirvelemään. Singahdin kontin ovesta ulos ja yskin ilmaa keuhkoistani ulos. Hetken aikaa ehdin nähdä eteeni ja menin maahan polvilleni yskimään. Sitten pahin alkoi, eli silmäni menivät kiinni ja niissä tuntui aivan kamala polte ja kyyneliä valui jatkuvasti. En saanut vajaaseen pariin minuuttiin silmiäni pidettyä hetkeä pidempään auki ja kipu vaan jatkui. Pikkuhiljaa oireet hellitivät ja pystyin taas jatkaan toimintaani. Voin kertoa etten toiste halua sitä olotilaa kokea, ja sääli käy niitä mellakoitsijoita jotka kokevat poliisin käyttämän 25% kyynelkaasun toimivuuden. Meillä oli käytössä 2% vahvuuksista ja sekin pisti jo polvilleen.

Ensi viikon aikana saattaa selvitä pääsenkä Ruotuväen kuvaajaksi, ja selviää myös laittavatko yksikömme kouluttajat minut AUKiin. Vahvasti näyttää siltä että AUK -koulutus on edessä…Sen verran olen tuolla kehuja saanut ja oma toimintani on kuulemma ollut myös hyvää. Noh, tästä kaikesta lisää sitten ensi viikonloppuna kun tiedän itsekin taas hieman enemmän.

Kohti Säkylää jälleen, heippa!