Archive for category Valokuvaus

Date: August 8th, 2009
Cate: Elämä, Valokuvaus

Hääkuvia

Tänään kuvailen Hauhon kirkolla ja Miekan maaseuturavintolalla hääkuvia. Onnea vaan uudelle parille!

Nyt jännittää hieman, mutta yöllä oli ilmeisesti stressi aika korkealla. Näin unta että myöhästyin häistä, en onnistunut ajamaan autolla paikalle ja ties mitä. Ei ollut kivaa.

Jokatapauksessa uskon että tänään tulee oikein hyviä kuvia. Sää näyttää ihan loistavalta ja koska olen etukäteen käynyt paikan päällä, tiedän jo missä aurinko tulee olemaan kuvaushetkellä. Kaikki tällainen paikan tiedustelu ja etukäteismiettiminen on kotiin päin sitten kuvaustilanteessa, kun on tiedossa jo kuvauspaikat ja valaisunkin on voinut miettiä. Kaikki tämä on tarpeellista, koska hääpari on antanut noin puolen tunnin aikarajan hääkuvien otolle.  Veikkaan että tänään tullaan menemään hieman yli puolen tunnin, mutta ei kauheasti.

Asuntohommia

Olen siis etsimässä tällä hetkellä omaa asuntoa, johon muuttaa tässä syksyn aikana. Yksiö tai kaksio väliltä 28-35 neliötä olisi hakusessa. Olen maanantaina menossa katsomaan Hämeenlinnasta Turuntieltä yksiötä ja tällä hetkellä se vaikuttaisi aika hyvältä. Tiedä sitten mitä mieltä olen maanantaina.

Kun pääsin armeijasta pois, itse asiassa hieman ennen, menin myymään kaksi akustista rumpusettiäni ja ostin sähkörummut. Hieman yli 700€ sijoitus tuohon väliin ei kuitenkaan ollut mikään järkevin. Aika pian tajusin että rahat on loppu ja jostain pitäisi pieraista rahat vuokriin ja takuisiin jos todella aion muuttaa kotoa pois. Huoh… ei muuta kuin rumpusetti jälleen myyntiin ja tänään sain koko hoidon siirettyä seuraavalle rumpalille. Satasen jäin tappiolle, mutta sen voin vielä hyväksyä. Pääasia että sain hieman pääomaa kämppähommia varten.

Kuvauskalusto tarkistettu, akut ladattu ja muut sälät valmiina. Kohta kuvailemaan.

Date: August 2nd, 2009
Cate: Elämä, Valokuvaus

Uuteen kesään ensi-ilta

Uuteen kesään

Uuteen kesään

Se oli siinä.

3,5 vuoden työurakka on nyt takana TM-Filmsin porukalta ja kaikilta jotka osallistuivat Uuteen kesään -elokuvan tekemiseen. Elokuva toteutettiin täysin vapaaehtoisvoimin ja kuvaukset suoritettiin tasapainotellen näyttelijöiden omien aikataulujen kanssa ja tehden poppatansseja hyvän sään toivossa. Aina ei säät suosineet ulkona kuvaamista ja niin elokuvankin julkaisu viivästyi alkuperäisestä 2008 julkaisustaan.

31.7 Oli kyseisen projektin loistava ensi-ilta Hämeenlinnan Bio Rexissä. Siis indieleffa joka tehtiin lähes nollabudjetilla Hämeenlinnan isoimmassa elokuvateatterissa ja isoimassa salissa? Aivan mahtavaa! Kieltämättä oli aikas jännä fiilis nähdä omien ystävien kuvaama ja ohjaama elokuva jättikokoisella kankaalla. Puhumattakaan siitä että näyttelijätkin olivat kaikki ystäviä tai vanhoja tuttuja.

Itse toimin elokuvassa tuotantokuvaajana, eli dokumentoin elokuvan tekemistä. Tämä prosessi itse asiassa oli suhteellisen pitkä, sillä se alkoi jo alkuperäisen koulunäytelmän kuvauksissa yli kolme vuotta sitten ja on jatkunut näihin päiviin saakka. Lahjana elokuvan tekijöille Miika Hakalalle ja Tomi pietilälle (TM-Films) kokosin kuva-albumin joka luo katsauksen koko projektiin alkaen aina sieltä Saaren vankien, eli koulunäytelmän ajoilta. Luovutin albumin Miikalle ensi-illassa ja sen vastaanotto lämmitti omaa mieltä paljon. Lisään kyseiseen läpyskään vielä kuvat ensi-illasta ja muutamat kommentit jonka jälkeen se on valmis.

Date: July 29th, 2009
Cate: Elämä, Valokuvaus

Elämää!

reserviin

Reserviin, MARS!

Siirtyminen reserviin vänrikin arvolla tapahtui tämän kuun 3. päivä. Se tunne kun sai sotilaspassin käteensä ja lopulta käveli Porin prikaatin pääportista viimeistä kertaa (varusmiehenä) ulos oli jotain ihan käsittämätöntä. Vuosi hikoilua, verta, väsymystä ja stressausta oli ohi, mutta samalla taakse jäi todella, todella paljon kokemuksia joita ei missään muualla voisi kokea.

Kyllä siinä aika tunteellinen olokin meinasi tulla kun lähti kävelemään yksikön pihasta ja ihmiset, palvelustoverit joiden kanssa oli vuoden aikana jäivät taakse. Palveluksen päättyminen ei tietenkään tarkoita etteikö inttikavereita enää näkisi. Facebook ja muut sosiaaliset yhteisöt ovat meille jotain sellaista herkkua, mitä kovin monella muulla saapumiserällä ei ole ollut. Yhteydenpito kavereihin on siis äärimmäisen helppoa ja samoin toisten löytäminen.

Siitä puheen ollen kohtahan on jo luvassa ensimmäiset reservin puolella inttikavereiden kanssa järjestetyt pippalot Tampereen suunnalla…

Muutaman viikon ehdin vaan oleskelemaan ja ihmettelemään siviilielämää. Toisinsanoen vietin aikaa kavereiden kanssa, välillä juhlien ja välillä sitten ihan vaan kotona möllöttäen. Ensimmäisen viikon jälkeen aloin tosin jo miettiä, että pitäisikö tässä jo saada aikaiseksi jotain. Sain aika ihmetteleviä katseita todetessani, että johan tässä on jo viikko lomailtu.

Nyt on tilanne kuitenkin siinä vaiheessa, että olen päättänyt etsiä itselleni asunnon täältä Hämeenlinnasta. Siinä yksi erittäin iso muutos, joka todennäköisesti tulee tapahtumaan elämässäni tässä syksyn aikana. Toinen iso asia on osallistuminen Visuaaliviestinnän instituutin järjestämään Kuvallisen ilmaisun perustutkintoon. Tämä ei nyt ole vielä 100% varmaa, mutta paperit on jo pistetty Hämeenlinnan alueen oppisopimustoimistoon ja he sitten selvittelevät asiaa eteenpäin. VVI on sellainen juttu josta ole jauhanut jo lukion alkuajoista saakka, joten toivon selviytyväni tuosta perustutkinnosta kunnialla. Eri suunnilta kuvaajilta on tosin kuulunut hieman ristiriitaisia mielipiteitä laitoksen koulutusmetodeista. Olen myös eräältä kyseisessä laitoksessa aikaa viettäneeltä kaverikuvaajalta kuullut, että tyyli jota VVI käyttää ei kaikille sovellu.

Oli miten oli, itse koen olevani valmis haasteeseen ja haluan yrittää. Koulutus toteutetaan oppisopimuskoulutuksena, ja olen sen ajan itselleni leivissä. Eli olen yksityisyrittäjänä mukana koulutuksessa. Sen lisäksi minulla on ulkopuolinen kuvaaja-ammattilainen tutorina, joka sitten neuvoo läpi koulutuksen ja arvioi suoriutumistani. Koulutus alkaa tämän vuoden joulukuussa, ja uusia tietoja tästä tilanteesta kirjoittelen varmaankin elokuun lopussa, kun käyn toimistolla seuraavan kerran.

Suunnitelmia

Todellakin, olen vihdoinkin saanut aikaiseksi siirtyä takaisin tänne blogin puolelle ja pää savuten yrittänyt miettiä tämän tulevaisuutta ja sijaintia. Olen tutustunut uuteen blogipalveluun, joka vaikuttaa erittäin hyvältä ja monipuoliselta. Kyseessä on tumblr.com, jonka saa käyttöönsä erittäin helposti. Syynä toisenlaisen alustan etsimiseen idea, että tekisin oman blogin valokuvaukseen ja yritykseni toimintaan liittyviä asioita varten. Syksyn aikana Halogeenin sivut uudistuvat, ja samalla voisin lisätä sinne linkin blogiin, josta asiakkaat voisivat seurata keikkojani. Tarkoituksenani on luoda kävijälle tunne siitä, että sivusto elää ja on aktiivinen. Toisinsanoen toimintani on jatkuvaa ja haluan tavoittaa asiakkaani henkilökohtaisemmalla tasolla. Tämä on sitä tulevaisuutta!