Artifision

Archive for the ‘Uncategorized’ Category

11 August

Mosaleiri

Nyt on sitten P-kauden taistelu- ja ampumaharjoitusleiri, eli toisin sanoen mosaleirikin takana. Pakko todeta, että olin jo etukäteen maalannut kauhukuvia siitä kuinka en saisi nukkua öisin yhtään ja päivät olisivat aivan syvältä. Onneksi kävi toisin ja jälkimaku leiristä on oikein positiivinen. Hyökkäysammunta oli todella siistiä ja samoin myös puolustusammunta, puhumattakaan KESsillä (kevyt kertasinko) ampumisesta joka oli kyllä aika munakasta puuhaa vaikka vaan HaRakki (harjoitusraketti) ammuttiin.

Viimeisinä kahtena päivänä alkoi tulemaan sitte vettä taivaalta, ilmeisesti tämä on pakollista mosaleireillä. Torstai meni vielä ihan hyvin mutta kun yönkin satoi, niin aamu teltassa oli suomeksi sanottuna kostea. Makuupussini ja -alustani alle oli, kuten kaikkien muidenkin, onnistunut tiivistymän kosteutta sen verran että paikat olivat aika märkänä. Onneksi itselle ei käynyt samoin kuin kokelaallemme, joka sattui heräämään yöllä lammikosta.

Perjantaiaamuna kamat kasaan ja teltta pakettiin. Satoi edelleen ja aamu heiluttiin sitten sadeasuissa aseenkäsittelyä harjoitellen. Polkumatka takaisin yksikköön olikin sitten jollain sadistisella tavalla aika hauskaa, kun taivaalta tuli kaatamalla vettä ja kaikki kohdat vaatetuksesta alkoivat olla läpimärät, myös kengät mukaanlukien. Perille kun päästiin niin syötiin sitten vielä pakkilounas yksikön pihassa…Siinä vaiheessa alkoi hetkittäin positiivinen asenteeni rakoilemaan, kun siinä mussutin kaatosateessa kanakeittoa kylmän veden valuessa niskaa pitkin. Kyseinen ruokailu jäi aika lyhyeksi, sillä ruoka ei siinä vaiheessa kauheasti kiinnostanut.

Nyt tuo kuitenkin on sitten takanapäin, ja vielä pari viikkoa edessä ennen sotilasvalaa. 29.8 jälkeen olen sitten Jääkäri Ilanen, ja toivottavasti siihen mennessä olen saanut tiedon että pääsen Ruotuväen kuvaajaksi. Olen myös hakenut tarkka-ampujaksi ja kranaatinheitinmieheksi, joten katsotaan kuinka käy.

Niin ja sitten vielä eräs asia joka on jäänyt blogissa pienemmälle huomiolle. Muutan tämän kuun lopussa, tai itse asiassa koko perheemme muuttaa. Kaupunki pysyy edelleen samana, mutta omakotitalo vaihtuu kaksikerroksiseksi rivitaloksi lähempänä keskustaa. Tämän kuun loppuun mennessä tulee nykyisen talomme olla tyhjä ja kamat uudessa lukaasissa. Jännä kuinka tällä hetkellä niin moni kaverini muuttaa ja sitten vielä itse siihen samaan syssyyn. 12 vuotta tässä talossa on kyllä tietynlaisen riippuvuuden aiheuttanut, enkä välttämättä haluaisi täältä lähteä mutta kai se pakko on. Elämässä tapahtuu tällä hetkellä aika paljon ja tuo armeija ei ainakaan ajankäytön kanssa auta yhtään.

Palaillaan taas viikon päästä!

6 July

Lähtö

Huomenna on sitten se odotettu/pelätty/jännitetty/ihmetelty lähtö armeijaan. 11.11 aamulla olen junassa joka menee Tampereelle, sieltä junan vaihto ja kohti Kokemäkeä. Sieltä sitten varuskunnan omalla bussilla Säkylän porttien sisälle.

Olen nyt järjestellyt kuvauksiani ja kaikkea muuta mikä on ollut kesken mahdollisimman valmiiksi, jottei tarvitse sitten tulevien viikkojen ja kuukausien aikana niillä vaivata päätä. Kuvaukset ja printit on hoidettu ja toimitetty asianomaisille, uusi puhelin täytetty ominaisuuksilla ja musiikkia ladattu juuri intti mielessä pitäen. Soittolistalta löytyy mm. Dire Straits - Brothers in Arms,  Status Quo - In the army ja Johnny - Ihana aamu. Viimeisin ihan sitä mustaa, sadistista mielihyvää ajatellen kun pistää tuon soimaan parin viikon päästä jossain leirillä.

Ei kai tässä nyt mitään sen ihmeellisempää höpinöitävää ole. Tulen päivittämään tänne kokemuksia heti ja aina kun mahdollista, ja kuvia saa seurata flickeristä. Sinne alkaa nimittäin ilmaantumaan kuvia joita napsin tällä uudella luurilla. N95 8Gb versio ja rajoittamaton datansiirto. Hieman nörtin unelma? No, tämä kuitenkin toimii työkalunani nyt tästä eteenpäin. Aina on tietty mahdollista, että säkylässä ei ole edes 3G-verkkoam joten ehken sitten sieltä joka päivä mitään lisäilekään.

Pärjäilkäähän kaikki muut ystävät täällä siviilissä, itse koitan selvitä armeijassa.

4 July

Armeijaa kohti

Amsterdam film 4

ja kovaa. Nyt on sitte enää kaksi päivää, jos tätä perjantaita ei enää lasketa. Ei varsinaisesti jännitä, mutta ihmetyttää että mitä tässä nyt on tapahtumassa. Kohta olen Säkylässä ja arvovaltakäskytyksen uhri. No olen aika varma että sopeudun meininkiin aika nopeasti, joten tuskinpa tuo niin kamalaa tulee olemaan. Huhupuheiden mukaan sijoituspaikkani tulee olemaan 3. Jääkärikomppania. Perusteena kuulemma se että omaan urheilutaustan. Elikkäs siellä sitten olen muiden “urheilijoiden” kanssa samassa yksikössä. Ei välttämättä paha asia.

Tänään sitten viimeinen illanvietto siviilissä kavereiden kanssa. Mitenkään kovin suurta porukkaa en ole saanut kasaan mutta ei se mitään.

Niin ja käykäähän katsomassa flickristä filmille otettuja kuvia provinssirockista ja amsterdamista!