Archive for August, 2008
24 August
Posted by Henri
P-kausi on viikkoa vaille valmis. Monella muulla eri prikaateissa palveleville vala oli jo, mutta me Säkylässä saamme odotella täydet 8 viikkoa valan vannomista. Viimeiselle viikolle on luvassa sulkeisharjoituksia, liikuntaa ja mm. Prikaatin palkintojenjako parhaalle komppanialle, joukkueelle ja erinäisten mitalien jako alokkaille.
Perjantaina siirytään sitten Laitilaan, jossa suoritamme ohimarssin ja valan. Tämän jälkeen olenkin sitten hetken Jääkäri Ilanen, ennen kuin siirryn aliupseerikouluun viikon päästä. Sitten takaisin säkylään mussuttaan MuKen ruokia ja esittelemään omaisille Prikaatia.
P-kausi on kieltämättä aika jännää ollut. Välillä on ärsyttänyt, joskus sitten vielä hieman enemmän ja joinain päivinä ihan jopa hajottanut. Kuitenkin jälkimaku on ihan positiivinen vaikka rankkoja päiviä onkin mahtunut mukaan. Olen tyytyväinen omaan suoritumiseeni ja siihen etten ajoittaisesta huonosta olosta ja erinäisistä kivuista huolimatta ole hakenut minkäänlaisia vapautuksia palveluksesta, niin kuin niin moni muu…
Edessä siis suhteellisen rento viikko ja sen jälkeen aliupseerkoulun aloitus. Odottelen aika rankkoja kuukausia, mutta mitä sitä ennustelemaan kun kohta sen voi todeta itse. Vielä jää arvoitukseksi koitanko pyrkiä RUKiin sitten aikanaan, vai jäänkö alikersantiksi. Mjaa a.
Kotipuolessa asiat menevat aika hyvin, ainakin ihmissuhdepuolella <3 Ihan tällain sivuhuomautuksena : )
Niin ja muuttohommat etenevät myös aikamoista vauhtia. Salomaankatu on enää viikon meidän omaisuuttamme, ja sen jälkeen on aika siirtyä eteenpäin. Ensi viikon lauantaina pitäisi jo sitten viettää ensimmäinen yö uudessa asunnossa. Aika haikea fiilis tästä on kyllä tullut, saa nähdä miten tässä nyt sitten sopeudutaan. Ympärillä on laatikoita ja tavarakasoja, seinät alkavat olemaan tyhjiä ja hurjat määrät tavaraa joko roskissa tai kirpparilla.
Salomaankatu

Tags: armeija, intti, koti, muutto
Posted in Elämä, intti | Comments (0)
17 August
Posted by Henri
Maskit pois, jonoon! Sisään!

Viime viikko oli suhteellisen rento verrattuna edellisiin, mutta silti tuli tehtyä kaikenlaista kuten myös oltua ABC-radalla, johon tuo otsakkeen teksti juuri liittyykin. ABC (eli Atomic, Biological, Chemical)- suojelurata oli viime perjantain kohokohta. Me alokkaat näimme kuinka napalmi palaa, sammutimme sillä valeltuja nukkeja ja kyykistelimme poterossa, jonka ympärillä ja päällä paloi napalmia. Eikä saa unohtaa kyynelkaasukammiota. Olotila ei ollut kauhean miellyttävä kun jaoin hieman yli neliömetrin kokoisen betonipoteron taisteluparin kanssa ja päälle tiputettiin metallikansi ja ympäristö sytytettiin napalmilla palamaan. Ympärillä leijui bensan katku ja sitten alkui tuntua kun lämpö liekeistä alkoi tuntua poterossa sisällä. Sitten vain ylös, metallikansi toiselle sivulle ja lapioimaan liekkejä sammuksiin. Huhheijaa…
Perjantain “paras” hetki oli kuitenkin se, kun kaasunaamarien tiiveystestin jälkeen vapaaehtoiset saivat kulkea kyynelkaasulla täytetyn kontin läpi. Tällä kertaa en antanut normaalin varovaisuuteni estää toimintaani vaan otin maskini pois ja jonoon kontin eteen. Saimme käskyn siirtyä sisään ja lähdin liikkelle. 2/3 kontin pituudesta onnistuin kulkemaan ilman sen kummempia oireita. Sitten aivan yöstä naamaa alkoi polttamaan, kurkkuun ja keuhkoihin sattumaan aivan pirusti ja silmiä kirvelemään. Singahdin kontin ovesta ulos ja yskin ilmaa keuhkoistani ulos. Hetken aikaa ehdin nähdä eteeni ja menin maahan polvilleni yskimään. Sitten pahin alkoi, eli silmäni menivät kiinni ja niissä tuntui aivan kamala polte ja kyyneliä valui jatkuvasti. En saanut vajaaseen pariin minuuttiin silmiäni pidettyä hetkeä pidempään auki ja kipu vaan jatkui. Pikkuhiljaa oireet hellitivät ja pystyin taas jatkaan toimintaani. Voin kertoa etten toiste halua sitä olotilaa kokea, ja sääli käy niitä mellakoitsijoita jotka kokevat poliisin käyttämän 25% kyynelkaasun toimivuuden. Meillä oli käytössä 2% vahvuuksista ja sekin pisti jo polvilleen.
Ensi viikon aikana saattaa selvitä pääsenkä Ruotuväen kuvaajaksi, ja selviää myös laittavatko yksikömme kouluttajat minut AUKiin. Vahvasti näyttää siltä että AUK -koulutus on edessä…Sen verran olen tuolla kehuja saanut ja oma toimintani on kuulemma ollut myös hyvää. Noh, tästä kaikesta lisää sitten ensi viikonloppuna kun tiedän itsekin taas hieman enemmän.
Kohti Säkylää jälleen, heippa!
Tags: armeija, intti
Posted in intti | Comments (0)
11 August
Posted by Henri
Nyt on sitten P-kauden taistelu- ja ampumaharjoitusleiri, eli toisin sanoen mosaleirikin takana. Pakko todeta, että olin jo etukäteen maalannut kauhukuvia siitä kuinka en saisi nukkua öisin yhtään ja päivät olisivat aivan syvältä. Onneksi kävi toisin ja jälkimaku leiristä on oikein positiivinen. Hyökkäysammunta oli todella siistiä ja samoin myös puolustusammunta, puhumattakaan KESsillä (kevyt kertasinko) ampumisesta joka oli kyllä aika munakasta puuhaa vaikka vaan HaRakki (harjoitusraketti) ammuttiin.
Viimeisinä kahtena päivänä alkoi tulemaan sitte vettä taivaalta, ilmeisesti tämä on pakollista mosaleireillä. Torstai meni vielä ihan hyvin mutta kun yönkin satoi, niin aamu teltassa oli suomeksi sanottuna kostea. Makuupussini ja -alustani alle oli, kuten kaikkien muidenkin, onnistunut tiivistymän kosteutta sen verran että paikat olivat aika märkänä. Onneksi itselle ei käynyt samoin kuin kokelaallemme, joka sattui heräämään yöllä lammikosta.
Perjantaiaamuna kamat kasaan ja teltta pakettiin. Satoi edelleen ja aamu heiluttiin sitten sadeasuissa aseenkäsittelyä harjoitellen. Polkumatka takaisin yksikköön olikin sitten jollain sadistisella tavalla aika hauskaa, kun taivaalta tuli kaatamalla vettä ja kaikki kohdat vaatetuksesta alkoivat olla läpimärät, myös kengät mukaanlukien. Perille kun päästiin niin syötiin sitten vielä pakkilounas yksikön pihassa…Siinä vaiheessa alkoi hetkittäin positiivinen asenteeni rakoilemaan, kun siinä mussutin kaatosateessa kanakeittoa kylmän veden valuessa niskaa pitkin. Kyseinen ruokailu jäi aika lyhyeksi, sillä ruoka ei siinä vaiheessa kauheasti kiinnostanut.
Nyt tuo kuitenkin on sitten takanapäin, ja vielä pari viikkoa edessä ennen sotilasvalaa. 29.8 jälkeen olen sitten Jääkäri Ilanen, ja toivottavasti siihen mennessä olen saanut tiedon että pääsen Ruotuväen kuvaajaksi. Olen myös hakenut tarkka-ampujaksi ja kranaatinheitinmieheksi, joten katsotaan kuinka käy.
Niin ja sitten vielä eräs asia joka on jäänyt blogissa pienemmälle huomiolle. Muutan tämän kuun lopussa, tai itse asiassa koko perheemme muuttaa. Kaupunki pysyy edelleen samana, mutta omakotitalo vaihtuu kaksikerroksiseksi rivitaloksi lähempänä keskustaa. Tämän kuun loppuun mennessä tulee nykyisen talomme olla tyhjä ja kamat uudessa lukaasissa. Jännä kuinka tällä hetkellä niin moni kaverini muuttaa ja sitten vielä itse siihen samaan syssyyn. 12 vuotta tässä talossa on kyllä tietynlaisen riippuvuuden aiheuttanut, enkä välttämättä haluaisi täältä lähteä mutta kai se pakko on. Elämässä tapahtuu tällä hetkellä aika paljon ja tuo armeija ei ainakaan ajankäytön kanssa auta yhtään.
Palaillaan taas viikon päästä!
Tags: armeija, intti, muutto
Posted in Uncategorized | Comments (0)