Artifision

Archive for May, 2008

22 May

Kohti keskieurooppaa

Huomenna on lähtö Hämeenlinnasta siinä 10-11 maissa kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Lentomme KLM:n (Royal Dutch Airlines) koneella lähtee 14.10 ja olemme perillä neljän jälkeen Schipholin kentällä Hollannissa. Siitä pikaisen junamatkan jälkeen olemmekin jo Amsterdamin pääasemalla. Tarkoitus on kävellä asemalta keskustan läpi hotellille (itseasiassa hostelli), joka sijaitsee vajaan kolmen kilsan päässä asemasta. Itse hostellilta on hyvät yhteydet kaikkialle kaupungin keskustassa ja kävellen tullaan varmasti eniten liikkumaan. Jollekkin päivälle tarkoitus olisi vuokrata pyörät ja tehdä vähän isompi lenkki.

Sää vaikuttaa tällä hetkellä siellä päässä vielä oikein hyvältä. Yli 20 astetta joka päivä ja selkeää. Ensi viikon puolelle on luvattu mahdollista sadetta ja pilvistä, mutta lämpötilat siltikin siellä 20 asteen paikkeilla.

Jes! Viime ulkomaanreissusta onkin jo vuosia aikaa, enkä itse asiassa ole vielä kertaakaan ollut keskieuroopassa. Enkä varsinkaan näissä vanhoissa kaupungeissa. Amsterdamin juuret menevät aina keskiajan alkuaikoihin saakka!

Kamerajuttua - Ajattelin pisteäytyä paikallisilla kirpputoreilla tai muissa kaupoissa ja tutkiskella hieman valikoimaa. Jos hyvä säkä käy niin palaan sieltä mukanani kiva mittaetsinkamera tai jokin muu erikoisuus! Mukaan suomesta lähtee D70 ja 3 gigan edestä kortteja, kamerarepun sekalainen sisältö, vanha Cosina CT-2 ja kolme rullaa TRI-X 400:sta.

En omista läppäriä, joten valitettavasti en voi tehdä livebloggausta matkan päältä. Kuvia saa odottaa kesäkuun alulle saakka, ellen aikaisemmin ehdi. Palattuani Suomeen on meinaan sen verran kiireitä. Torstaina yhdet valmistujaiskuvaukset ja sitten onkin jo lakkiaiset. Eikun hei, perjantainahan sitä ehtii. Silloin siis!

18 May

Pääsin Latviaan

Tai en ihan oikeasti, mutta ottamani kuva kylläkin. Kuvasin koulussamme tehdylle Ei yhdeksi yöksi -näytelmälle mainosjulisteen, joka päätyi yhteen Latvian isoimmista kulttuurilehdistä. Miksikö se sinne sitten meni? Näytelmä kertoo latvialaisen sotilaan Kristian Berkiksen ja hämeenlinnalaisen Hilma Lehtosen rakkaustarinan 1900-luvun alulta. Latvialaiset olivat kiinnostuneita tietty kun oman maan pojasta tehdään näytelmää muualla!

Julistekuva lehdessä

Ja tähän sitten muutamia linkkejä liittyen näytelmään:

- http://www.eiyhdeksiyoksi.blogspot.com/

- http://hilmasta.blogspot.com/

17 May

History Chanel: Life after people.

Kiehtova dokumentti siitä mitä kenties tapahtuu, kun ihmisiä ei enää ole. Tarkemmin sanottuna mitä tapahtuisi jos ihmiset katoaisivat maapallolta. Dokumentti vie katsojan lopulta jopa 10 000 vuoden päähän nykyhetkestä!

http://video.google.com/videoplay?docid=4939078184096254535