Artifision

7 March

Sensuuria ja ylppäreitä

Tähän sitä ollaan sitten Suomessakin tultu. Epämielyttävät sivustot lakaistaan maton alle ja sanotaan että asia on korjattu. Tämän asian tiimoilta olin kaverini Elmerin, Janin, Ismon ja muutaman heidän tuttunsa(+ 500 muuta) kanssa osoittamassa mieltä viime tiistaina Helsingissä poliisin harrastamaa internetsensuuria vastaan. Homma meni yleisesti kovin hyvin ja paikalla oli runsaasti väkeä. Alunperin paikalle tosin ounasteltiin tulevan tuhatkunta ihmistä, luvun jäädessä tosiasiassa noin puoleen tuosta.

March against censorship

Eduskuntatalon edustalle kokoonnuttuamme kuulimme useita puheita ja kuten odotettua poliitikot onnistuivat jälleen suurimmaksi osaksi vain kiertelemään ja kaartelemaan aihetta. Ainoa eduskuntapuolueiden edustaja, joka tuntui tajunneen asian ytimen oli Vihreiden Jyrki Kasvi. Hänen puheensa oli täyttä asiaa toisin kuin Perussuomalaisten Veltto Virtasen höpinä, joka jätti ainakin oman leukani noin vyötärön korkeudelle roikkumaan.

“Tää juttu - tossa äsken jo tuli tällanen linkittymiskytkeytyskytkentätelakoitumiskysymys jos mennään ulkoavaruuteen ja todella kovaan kosmiseen pornoon!

Katsokaapa tämä video, jossa tuo koko hämmentävä puhe kokonaisuudessaan.

Kun tätä jupakkaa on tässä nyt seuraillut, niin näyttäisi hyvin selvältä että ihmisillä on asiaa koskien huomattavia informaatiopuutoksia. Se, että eduskunta äänesti viime vuonna voimaan tulleen estolain läpi yksimielisesti ja se, että viestintäministeri Linden ja lapsiasiainvaltuutettu edelleen puoltavat sensuuria, johtuu pitkälti siitä että käsitettä sensuuri mielletään käsitteeseen sulkeminen. Se, että tavallinen tallaaja hesarin sivuilla ihmettelee suureen ääneen sitä miksi nuoret ja vähän vanhemmatkin netin käyttäjät vastustavat sensuuria, joka “poistaa laittoman lapsipornon internetistä” ja siirtyy sitten mollaamaan heitä lapsellisiksi “kaikkimmullehetijamuntahdonmukaan” -tyypeiksi johtuu pitkälti tästä samaisesta virhekäsityksestä. Sensuuri ei millään tapaa poista sivustoa johon se kohdistuu. Se vain iskee kannen sen päälle mitä eston takana tapahtuu. Sivusto jatkaa rauhassa pyörimistään ja sinne tuotetaan lisää sisältöä, vaikka suomalaisten silmien edessä olisikin poliisin valkoinen kieltokyltti. Se mitä me vaadimme tuolla mielenosoituksella, oli että poliisi alkaisi konkreettisesti sulkemaan näitä laittomia sivustoja, eikä vain lätkisi lappuja päälle. Sensuuri ei koskaan ole demokraattisessa yhteisössä oikein. Vapaa tiedonkulku on taattava, eikä jokin salainen lista ole todellakaan osa sitä.

Ylppärit 

Päivät alkavat olemaan vähissä tuohon viimeiseen pinnistykseen ennen valmistumista ylioppilaaksi. Kahden päivän päästä maanantaina istuskelen jälleen koulumme salissa kymmenien muiden kanssa, raapustamassa äidinkielen esseekoetta. Saman viikon perjantaina homma jatkuu englannin kirjallisella kokeella. Seuraava, eli ruotsin kirjallinen onkin vasta 19.3 ja siitä viikon päästä 26.3 reaalikoe, eli omalla kohdallani psykologia. Tämän jälkeen edessä onkin sitten tulosten odottelua sinne toukokuulle.

Ei se kyllä pelkkää odottelua ole, sillä heti tuossa ylppäreiden jälkeen pitäisi alkaa hakemaan jatko-opiskelupaikkaa, eli paperisota käyntiin sitte heti. Samalla pitäisi koittaa järjestää töitä tälle ajalle ennen heinäkuuta. Muutamaa paikkaa olen tässä katsellut, mutta koitan varmaankin järjestää itselleni pääasiassa valokuvausduuneja Halogeenin kautta. Huom siis kaikki! Täällä olisi kuvaaja vapaana toimeksiannoille!

Tässä kuukauden sisällä minun pitäisi sitte myös ylittää itseni kuvauspuolella. Lahden ammattikorkeakoulun muotoiluinstituutin ja Taideteollisen korkeakoulun yhteishaun ennakkotehtävät tulisi kuvata, koostaa ja pistää menemään. Näiden toteutus on hyvin ideatasolla vielä, mutta kohta alkaa tulemaan kiire ellen pistä hösseliksi…

Eiköhän tämä tästä tällä kertaa.

Leave a Reply