Lukuloma
Kyllä se olotila siitä sitte helpottikin, kun viime postauksessa valittelin ärsytystä. Penkkaripäivä meni mukavasti vaikka lavalla vähän kylmä olikin värjötellessä. Sentään oli sen verran kamaa päällä että piti viileän jollain tasolla kurissa. Toista oli niillä kavereilla joilla ei ollut kokonaista taisteluvarustusta päällä, kuten itselläni.
Abiristeily meni itse asiassa kiitettävän hyvin omalta osaltani (eikä aamulla ollut edes huono olo). Rahaa meni myös koko lompakon sisällön edestä, mutta olin siihen kyllä asennoitunutkin. Kerran sitä vaan tuollaisella yhteisristeilyllä ollaan.
Lukuloma on neljännellä päivällä omalta osaltani. Viikonlopun pidin “lomaa” ja maanantaina alotin kertaamaan psykologiaa. Heräilen joka päivä yhdeksältä, syön aamupalan ja siihen sitten puolisentoista tuntia lukemista. Sen jälkeen höntsäilen jotain muuta ja iltapäivästä taas lisää psykaa. Viimeinen lukutuokio sijoittuu tuntia ennen nukkumaanmenoa ja tuntuukin siltä että tuo ennen nukkumista kertaaminen on aika tehokasta muistin kannalta. Ruotsin lukeminen pitäisi kai tässä aloittaa pian…
Flickr:n puolelta kannattaa kohta alkaa etsiä kuvia joita otin penkkareista ja abiristeilystä! Kuten kerroin kuvasin kaiken filmille. Ja osotehan oli http://flickr.com/photos/neukku/