Ensimmäinen laatuaan
Median uutisointi on tähän mennessä lähes yksinomaan toitottanut Yhdysvaltojen kouluampumisia, mutta eilen huomio kiinnittyikin tänne Suomeen, kun Jokelan lukiossa tapahtui Pekka-Eric Auvisen suorittama verityö. Ampuminen lukiossa vei yhteensä 9 ihmisen hengen, yhden niistä ollessa itse Auvisen. Se siitä uutismaisesta kirjoittamisesta. Itse olin kieltämättä aika hämilläni kun sain tapahtumasta tietää äidiltä saamani tekstarin kautta vielä koulussa ollessani, aivan hetkiä sen jälkeen kun viimeiset laukaukset paikan päällä oli ammuttu. Oikeasti saman ikäinen, lukiota käyvä abiturientti oli alkanut lahdata oppilaita koulussa. Ei tällaista koskaan ole vielä Suomessa sattunut?
Kun pääsin kotiin niin hyvä tovi koko illasta meni tapahtuneeseen liittyvien tietojen tutkimiseen ja kavereiden kanssa juttelemiseen. Auvinen oli ilmeisesti jo aika pitkään hautonut päässään näitä ajatuksiaan yli-ihmisyydestä, massaihmisistä ja omasta ylemmyydestään , kun oli saanut aikaiseksi kirjoittaa niin yksityiskohtaiset julistukset (Luonnollisen Valitsijan Manifesti) ja kuvaukset tulevista tapahtumista.
Kun luin noita hänen tekstejään tajusin heti että niistä tuntui paistavan selvästi läpi erittäin vahva Nietzschemäinen yli-ihmisajattelu aivan koko homman ideologiaa myöten. Auvinen kirjoittaa:
Totaalinen Sota Ihmiskuntaa Vastaan
Viha, se on asia jota olen täynnä ja rakastan sitä. Se on yksi ainoista asioista jota rakastan. Jokin aika sitten uskoin ihmisyyteen ja halusin elää pitkän ja onnellisen elämän… mutta sitten heräsin. Aloin ajatella kaikkea syvemmin ja tiedostin asioita. Mutta eksistentiaalinen pohtiminen ei ollut helppoa… se, kuinka paljon tiedostan asioita, on tehnyt minut onnettomaksi, turhautuneeksi ja vihaiseksi. En vain voi olla onnellinen tässä yhteiskunnassa tai todellisuudessa, jossa elän. Pitkän olemassaolon pohtimisen, yhteiskunnan tarkkailun ja joidenkin muiden elämässäni tapahtuneiden asioiden seurauksena… olen tullut pisteeseen jossa en tunne muuta kuin vihaa ihmisyyttä ja ihmisrotua kohtaan.
Niinpäniin, tieto tuo tuskaa ja ilmeisesti hänelle oli viime aikoina sattunut myös jotain muuta joka nämä ajatukset oli alun perin laukaissut. Tähän edelliseenkin lainaukseen tuntuu löytyvät Nietzscheltä samantyylisiä sanomia:
- Väitättekö, että hyvä tarkoitus pyhittää jopa sodan? Sanon teille: Hyvä sota pyhittää kaiken.
- Kaikesta mitä on kirjoitettu, rakastan vain sitä mikä on kirjoitettu verellä.
Auvinen vaikuttaa olevan yli-ihmisyysaatteen kannattaja, vallankumouksellinen ja ylidarwinisti. Samaan soppaan voi myös heittää termejä kuten “mieleltään järkyttynyt henkilö joka ei ole pystynyt prosessoimaan ajatuksiaan kunnolla”. Toisten ihmisten tappaminen oman aattensa toteuttamiseksi ei ole koskaan toimiva keino. Varsinkaan kun hän sanoo ettei tapausta saisi pitää normaalina kouluampumisena. Miksi hän sitte päätyi juuri kouluun ampumaan, eihän tapahtumaa voi muuksi kutsua. Varmaankin täysin harkitusti, hän päätyi toteuttamaan tekonsa juuri samana päivänä, kun Venäjällä juhlistettiin vuoden 1917 vallankumousta. Taas lainaus Auvisen manifestista:
Kauan eläköön vallankumous… vallankumous järjestelmää – joka orjuuttaa paitsi heikkomieliset massat, myös älykkäiden yksilöiden pienen vähemmistön – vastaan!
Pohdintaa teon motiiveista ja Auvisen mielenliikkeistä voisi jatkaa todella pitkään, kuten varmaan monet tekevätkin. Jotkut kuitenkin tietysti miettivät, että miten tällainen olisi voitu estää? Yksinkertaisin vastaus tähän mielestäni on se, että ei mitenkään. Ei millään tavalla (jos ei oteta huomioon sitä että Auvinen oli edellisenä päivänä pistänyt videoita youtubeen ja irc-gallerian päiväkirjaan). Jos joku yksittäinen henkilö päättää alkaa ampumaan yleisellä paikalla, ei siinä kukaan ehdi tai tajua tehdä mitään ennen kuin on liian myöhäistä. Auvisen tapauksessa olisi vaadittu ehkä vain muutamia puhelinsoittoja poliisille liittyen hänen päiväkirjaansa ja videoihin, niin hänet olisi erittäin nopeasti kyyditty Tuusulan poliisiaseman kuulustelutiloihin.
Suurin osa tarpeellisista faktoista löytyy päivitettyinä täältä aina manifestia ja videoita myöten: http://www.kimmo.org/jokela/