Date: October 1st, 2007
Cate: Elämä, Valokuvaus
Tags:

Ja eteenpäin painetaan

Viime viikon aikana ja oikeastaan vielä nytkin on hieman outo fiilis ollut päällä. Tuntuu kuin ympärillä tapahtuisi kaikenlaista ja itse vaan tavallaan menen siinä mukana. Kun koitan miettiä edellispäivän tapahtumia on melkein jopa vaikean tuntuista muistaa mitä kaikkea tuli tehtyä. Aika hassua sinänsä, nimittäin viime viikko oli erittäin kiireinen. Maanantaina oli englannin yo:n kirjallinen osuus, tiistaina olin Helsingissä kuvaushommissa, tiistaina Hyvinkäällä samoissa puuhissa, ja sitten taas perjantaina Helsingissä. Lauantaina kuvasin yhdet rippikuvatkin.

Tämä alkanut viikko on myös aikamoista menoa. Koeviikko on päällä ja Helsinkiin tulee painuttua taas tiistaina ja torstaina. Perjantaina lähden sitten Himokselle. Huhuh. Pitkästä aikaa kunnolla menoa, eikä pelkästään koulussa istumista ja hajoamista surkeisiin projekteihin.

Noniin ja tähän loppuun vielä kevennys: Tulin kotiin, hain postit ja siellä sitten oli allekirjoittaneelle L’Orealilta kirjekuori. Avasin sen huoneessani ja sieltä paljastui kaksi esittelypakkausta erikoisshampoota ja esitelehtinen.

“Elvital Anti-Dandruff Selenium on aivan uusi hilsehoidon innovaatio. Se tehoaa jo ensimmäisestä käyttökerrasta lähtien ja hilse pysyy poissa käytön jälkeenkin!  Elvital Anti-Dandruff Selenium poistaa sitkeämmänkin hilseen ja rauhoittaa hiuspohjaa.”

Okei. Siis, mitähän L’Orealin markkinointipuolella on ollut mielessä? 1. Mulla ei ole hilsettä ja 2. Jos olisin yhtään herkempi henkilö niin tuosta voisi ottaa oikein kunnolla herneen nenään. “Sulla on hilsettä ja huono päänahka, otappa tästä!”. Ei näin :D

Leave a Reply

 Name

 Mail

 Home

[Name and Mail is required. Mail won't be published.]