Siirtyminen uuteen käyttöjärjestelmään on sairaan iso homma, varsinkin jos entinen käyttis on asennettuna osioimattomalla levyllä, josta täytyy kopioida kaikki talteen ennen formatointia. Koko viime sunnuntai meni tiedostojensiirtelyssä ja järjestelyssä, kun taas maanantai uuden käyttiksen asentelussa ja softien takaisinasentelussa. Alla pyörii nyt siis Windows Vista. Vaihdos XP:stä Vistaan on pyörinyt alkuvuodesta saakka mielessä, ja nyt alkoi näyttämään siltä että on korkea aika vaihtaa. Entinen XP alkoi lahoamaan kirjaimellisesti käsiin, niinkuin windowsille niin kovin tavanomaista on.
Parin päivän käyttökokemuksen jälkeen on pakko sanoa että tämä on nopein, tehokkain ja hienoin windows jota olen ikinä käyttänyt. Tähän saakka olen kuulunut siihen suureen joukkoon, joka kokee kroonista windows-vastaisuutta jo pelkästä periaatteesta, mutta nyt olen aika lähellä leirinvaihdosta. Kaikki pahat puheet Vistasta johtuvat joko siitä, että käyttäjät eivät vain osaa, tai sitten he vain haukkuvat Vistaa siksi, koska kaveri joka ei osannut valitti ettei Vista toimi ja kaikki bugaa.
Vista toimii älyttömän tehokkaasti ja hyödyntää koneen resursseja täydellä höyryllä. Koneessani on 2GB verran muistia, joka tietty vaikuttaa suuresti toimivuuteen, sillä Vistan tehokkuus perustuu mm. juuri muistin suureen käyttöön. Huvittaa kun ihmiset huutavat suureen ääneen että Vista käyttää aivan tajuttomasti muistia. Miksi se muisti koneissa ylipäätään on? Siksi että sitä käytettäisiin tietääkseni. Vista pyrkii varaamaan keskusmuistin täyteen ohjelmia ja tietoa, jotta kaikki toimisi nopeammin. Jos jokin ohjelma tarvitsee lisää, Vista vapauttaa sitä muistissa olevilta käyttämättömiltä ohjelmilta.
Vielä en ole törmännyt minkäänlaisiin vaikeisiin ongelmiin tätä käytellessäni. Ensimmäistä kertaa windowsin kanssa kotiverkkoon liittyminenkin oli täysin ongelmatonta. Naputtelin vain työryhmän nimen ja heti sain yhteyden alakerran koneeseen. Printterin liittäminen verkkoon meni yhtä ongelmattomasti.
- – - – - -
Kuvausrintamalla on nyt syyslomalla ollut rauhallista, eli ei ole tarvinnut lentää joka toinen päivä Helsinkiin niin kuin viime viikkoina erään isomman projektin tiimoilta. Huomenna tosin painelen sinne jälleen.
Sain myös eilen valmiiksi heinäkuun loppupuolella kuvaamani hääkuvat, joten olkaapa hyvä:
