6 November
Posted by Henri
Niistä yhdeksästä nyt 5, kohta 6 on takana ja on kyllä ollut todella loistava loma tähän saakka! On tullut nähtyä kavereita, tehtyä kaikenlaista ja mikä parasta on ollut hauskaa!
Edessä on vielä muutama päivä lomailua ja niistäkin olisi tarkoitus kaikki mahdollinen repiä irti. Perjantaina olisi tarkoitus käydä tampereella ja viettää kuvailuntäytteinen päivä Janin kanssa. Niin ja huomenna tulee myös Quantum of Solace ensi-iltaan! Launtaina on illasta entisellä koulullani teatterin 5-vuotisjuhlat ja sinnekkin siis pitää käydää piipahtamassa. Sunnuntaina eli loman viimeisenä päivänä onkin sitten isäinpäivä ja illalla lähtö takaisin kohti Säkylää.
Niin juu, Asentelin Eee pc:lleni Nikonin camera control pro 2:sta testiversion ja kuvailin sitten tuossa maanantaina sen kautta suoraan koneeseen. Kamera jalustalla, usb-johto siitä koneeseen ja tadaa kuvat siirtyivät kamerasta suoraan koneeseen esikatselua varten. Yllättävän monipuolinen softa. Pystyin sen kautta säätään aivan kaikkia kuvaan liittyviä asetuksia ja lisäksi käyttämään kameraa live view tilassa. Kun sitten illasta siirsin kuvia läppäriltä pöytäkoneelleni ja Lightroomiin sain todeta, että lähes kaikki kuvat olivat korruptoituneita. Lois-ta-vaa… En vieläkään tiedä mikä sen aiheutti, mutta Lightroomi vain valittaa että “unexpected end-of-file”" tapahtui. Jokin kamerasta suoraan koneelle tallentamisessa siis tökkii enkä kyllä ala tuollaisen ongelman kanssa testailemaan yhtään tärkeämmissä kuvauksissa jos lopputulos on tällaista.
Tags: loma
Posted in Elämä | Comments (0)
26 October
Posted by Henri
Mennyt inttiviikko oli suhteellisen mukava verrattuna ainakin siihen mitä se olisi voinut olla. Keskiviikkona kun autot oli pakattu siirryimme bussiin, joka sitten kyyditsi meidät rannikolle Reilaan, johonkin Rauman lähettyville. Keskiviikko ja torstai menikin sitten siinä kun täytimme kyseistä merenlahtea erinäisten aseiden luodeilla. Olen siis osaltani saastuttanut lähimertamme taas hieman enemmän. Komppaniamme ampui Reilassa ITKK:lla, PKM:llä, kahdella erilaisella tarkkuuskiväärillä ja siihen päälle sitten rynnäkkökiväärillä. Hylsy ja luotimäärää lisäsi vielä se, että vieressämme ampui vaunulinja heidän omilla vaunujen päälle asennetuilla itkk:llaan kaksi päivää myös. Maaleina toimi taivaalla lentelevä lennokki ja merelle lasketut poijut. Kauimmaiset maalit olivat jopa kilometrissä ja itselläni oli ainakin kohtalaisia vaikeuksia erottaa maali aaltoilevasta merestä.
Kaikenkaikkiaan tuo leiri oli varmaankin ja tulee olemaan rennoin leiri koko armeijan aikana. Pääpaino oli ammunnoissa ja oheiskoulutusta oli onneksi sangen vähän. Lepoaikaa ja omaa “henkilökohtaista huoltoaikaa” riitti kyllä kiitettävästi.
Perjantaina pakattiin sitten aamusta koko leiri kasaan ja lastattiin autoihin. Perjantait nyt ovat yleisestikin aika kiireisiä, mutta varsinkin silloin kun tullaan leireiltä. Kaikki kalusto pitää huoltoo, perään vielä oma ase ja sitten tuvissa laittaa kaapit tarkastuskuntoon. Lisäksi koko komppanian pitää kiiltää ennen lomillelähtöä. Siihen päälle vielä sitten oma huolto eli suihkut sun muut niin aika todellakin on kortilla.
Tämä viikko nyt on taas onneksi ohi, inttiviikko siis. Lomailu kotona meni hienosti ja oli erittäin mukava piipahtaa Eeron ja Maijan luona Espoossa korkkaamassa tuo uusi merenranta-asunto. Tupa oli todellakin täpösen täynnä ja neliöt alkoivat jo loppumaan, mutta kyllä sitä ennenkin on ahtaissa paikoissa isommalla porukalla oltu.
Tänään sitten takaisin Huovinrinteelle ryynäämään viikoksi ja sitten alkaa 9 päivän loma! Jessss!
Over and out
Tags: intti, rannikko, reila
Posted in Uncategorized | Comments (0)
20 October
Posted by Henri
sitten viimeisimmän blogaukseni.
Pahoittelen että tässä on vierähtänyt näinkin pitkä tovi, mutta olosuhteet hieman rajoittivat toimintaa netin puolella. Nyt tätä kirjoittaessani AUK I on jo ohi ja ensimmäiset päivät AUK II alkamassa. Olen muuttanut uuteen asuntoon Hämeenlinnassa ja täälläkin alkaa oleen jo sen verran järkevässä kunnossa paikat että voi alkaa kodiksi kutsumaan. Tosiaan, AUK I on ohi mutta itsepä en jatka kakkososaan, sillä pääsin Panssarirukkiin! Noin kuukauden päästä suuntaan siis nokkani kohti Parolaa eli tuohon noin 10min ajomatkan päähän. Meni aika nappiin tuokin ellen sanoisi. Vietän siis 14 viikkoa tässä ihan kodin vieressä ja varmasti pääsen näkemään enemmän ystäviäkin ja viettämään aikaa kotona tän siirron takia.
Jos alkaisin kirjoittamaan tähän mitä kaikkea AUK I piti sisällään ja mitä on viimeisimmän blogauksen jälkeen tapahtunut niin tekstiä tulisi yli sen mitä laki sallii. Siksi taidankin tehdä tähän pienen ja tiiviin listauksen niille kaikille jota kiinnostaa:
- Muutin Salomaankadulta koko perheen mukana keskustan laitamille, uudessa kodissa oli netti poikki reilun kuukauden ja siksi siis blogailuni vaimeni pitkäksi aikaa.
- AUK I oli ja meni. Ärsyttävää pilkunviilaamista, hyviä hetkiä inttikavereiden kanssa, pimeitä tunteja poterossa ja loppuun vielä keuhkoputkentulehdus
- Niin ja viime lomilla pääsin jopa osallistumaan Dynasty Tourille täällä Hämeenlinnassa. Rasmus veti loistavan keikan!
- Joukkueen priimus, ylennys korpraaliksi ja pisteitä sen verran että paikka PSRUK:sta varmistui
- Tässä vaiheessa on nyt noin kuukauden odotteluvaihe Säkylässä ennen kuin pääsen siirtymään Parolaan
- PSRUK alkaa 20.11 ja jatkuu siitä 14 viikkoa. Palaan Säkylään takaisin Helmikuun lopussa (tai jos hyvä säkä käy ja taidot riittää pääsen PSRUKin apukouluttajaksi jolloin jäisin Parolaan loppuajaksi. Se jos mikä oliskin siistiä)
Siinäpä se oli pähkinänkuoressa. Kuvia intistä löytyy taas hieman lisää flickristä, että sinne vain kurkkimaan.
Tästä tämä taas lähtee sitten 
Tags: intti
Posted in Elämä, intti | Comments (0)