Vuosi sitten toteutin Distainedille promokuvia, mutta tällä kertaa oli vuorossa heidän uuden sinkkunsa musavideon valaisu. Olen tosiaan viime aikoina alkanut harjoittelemaan ja tekemään valosuunnittelua videokuvauksen puolella ja “Wreckage of the Past” tulee olemaan tähän mennessä haastavin toteutus.
Videon soitto-osuuksien kuvaus toteutettiin Vallilassa VR:n vanhoilla veturihalleilla. Tila oli mainio koska suurin osa tarvittavasta valokalustosta oli jo valmiiksi siellä ja vieläpä katossa. Paikalla oltiin hieman yhdentoista jälkeen ja kuvaukset päästiin aloittamaan noin neljän maissa. Meni siihen rakenteluun siis tovi aikaa kun mukaan laskettiin vielä safkatauko.
Homma koostui valojen suuntauksesta, värikalvotuksesta sekä lisävalojen pystyttämisestä lattiakorkeudelle, katosta roikkuvien kankaiden ripustuksesta sekä tuon katosta pitkän johdon varasta heiluvan roikkavalon asemoinnista. Kyseisessä heilurissa oli aluksi 60W lamppu mutta päätin vaihtaa sen satawattiseksi. Voisin perustella vaihtoa teknisemmin mutta tyydyn toteamaan että tein sen koska voin. Vaihdon seurauksena kyseinen roikotin hyppäsi oikein kunnolla kuvasta esiin ja toimi valaisimena muiden joukossa.
Kun päivä saatiin pulkkaan ja kamat purettua siinä yhdeksän maissa oli ainakin omat silmät jo aika arkana. Tilaan pumpattiin noin 4h kuvauksien aikana nimittäin jatkuvasti savua.
Soitto-osuus on pulkassa ja parin viikon päästä jatketaan tarinaosuuden kuvaamisella. Luvassa on loistava lyhäri jota tähdittää tasokas näyttelijäkaarti. Tästä lisää helmikuun puolenvälin jälkeen!
Henri kirjoitti tämän 31.01.2012 • Ei kommentteja
Alkuvuoden tapahtumia
2012 ensimmäinen kuukausi alkaa olemaan jo lopuillaan ja edellistä postauksesta on jälleen kulunut aikaa. Hyvää tätä vuotta siis kaikille! Lähdetään liikenteeseen siitä, mistä viime postauksessa kirjoitin. Beautydish -projekti ei ole edistynyt ajatusleikkejä pidemmälle, mutta kun saan tuon työn alle, dokumentoin ja kirjoittelen siitä tänne varmasti. Sen sijaan kaikenlaista muuta on tapahtunut. Osa sellaisia juttuja, joista tulen varmasti infoamaan vielä lisääkin.
Vuodenvaihteessa sain päätökseen kaksivuotisen Kuvallisen ilmaisun perustutkinnon valokuvauksen osaamisalasta, jonka seurauksena virallinen tittelini on nyt kuva-artesaani. Viimeiset kaksi vuotta ovat vierähtäneet Visuaaliviestinnän instituutissa oppisopimuskoulutusta käyden. Tovin pohdittuani, päätin että jatkan seuraavan tason tutkintoon, eli 1,5 vuotiseen valokuvaajan ammattitutkintoon, joka alkoi samassa laitoksessa tuossa kuun puolivälissä. Homma sujuu hyvin töiden ohella, koska kyseessä on edelleen oppisopimuskoulutus. Omia haasteitaan se toki aiheuttaa mutta haasteitahan tämä työ on muutenkin jatkuvasti täynnä.
Tuohon edellä mainitun koulutuksen viimeistä näyttötutkintoa varten työstin ensimmäisen stopmotion -tekniikalla toteutetun lyhytelokuvani. Kaikenkaikkiaan ruutuja tuon tekemiseen kului 2100 ja jokusia päiviä ajallisesti. Oli erittäin palkitsevaa päästä kokeilemaan jotain uutta pitkästä aikaa ilmaisullisesti. Lopputulos on tämänmoinen
Valo ja Kuvaaja from Henri Ilanen on Vimeo.
Koulutuksen päättymisen ja uuden alkamisen lisäksi on tullut pyöriteltyä useampiakin suunnitelmia tälle vuodelle. Henkilökohtaisena haasteena olenkin asettanut itselleni tälle vuodelle yrittäjämäisemmän asenteen luomisen, itsensä kehittämisen sekä uusien haasteiden vastaanottamisen. Valokuvaus on intohimoni ja tulonlähteeni (onneksi), mutta kysyntää on muillekkin taidoille, joihin valokuvaajalla on lähtökohtaisesti hyvät perusteet. Valosuunnittelu on yksi osa-alue, jossa olen alkanut itseäni kehittämään, ja olen ehtinyt jo muutamassa projektissa olemaan vastuussa valaisusta. Mielenkiintoista ja varsinkin salamavaloilla valaisemaan oppineen näkökulmasta varsin virkistävää, kun näkee missä se valo liikkuu ja mitä se tekee jatkuvasti, ilman ainaista kameran näytöstä kurkkimista. Tulen kevään aikana päivittämään tuota galleriaosiota niin, että voin sinne lisätä myös valaisemiani videoita esille. Myös tänne blogin puolelle niitä on luvassa, kunhan pääsevät editointipöydältä eetteriin. Sen verran voin kertoa että pari musavideota on ainakin tulossa.
Lopuksi voisin todeta nykytilanteesta, että voihan ACTA, PIPA ja SOPA. Siihen päälle vielä tämä aivan naurettava oikeuden päätös briteistä niin on tässä aika keitos taas hämmentymässä. Ehkä kirjoittelen näistä lisää vastaisuudessa.
Henri kirjoitti tämän 27.01.2012 • Ei kommentteja