Blog

DIY beauty dish pikkusalamalle

foto

Tuossa tovi sitten olin Ikeassa pyörimässä ja etsimässä uusia valaisimia kämpälle. Bongasin hyllystä sitten Ikean Foto -nimikkeellä kulkevan valaisimen, jonka luulin jo loppuneen myynnistä. Hinta oli sen verran huokea että piti napata kyseisestä mallista kaksi eri kokoa mukaan. Isompi roikkuu paraikaa katosta ja pienempi odottaa laatikossa jatkojalostusta.

Syy miksi innostuin nähdessäni valaisimet aukeaa varmasti kuvauksen harrastajille hyvinkin nopeasti kun tsekkaa kuvan Ikean sivuilta. DIY mentaliteetti kuvaajien parissa on aika voimakas, joten en yllättynyt kun kyseisestä valaisimesta oli jo onnistuttu rakentamaan hyvinkin toimiva beaty dish käsisalamalle. Ohjeet löytyivät DIYPhotographyn sivuilta.

BD:n rakentamista helpottaa jo se, että valaisimen sisäpinta on värjätty vaaleaksi. Tämän seurauksena kuvun kautta heijastunut valo pehmenee jo huomattavasti verrattuna metalliseen pinnoitukseen. Toki jos valkoisen heijastusominaisuudet eivät miellytä, on sisäpinta aika helppo muuttaa hopeiseksi esim. jollain metalliteipillä pinnoittamalla. Lisäksi valaisimen kanta on irrallinen, kuten ohjesivulla näkyy, joten sopivan kokoisen reiän työstäminen välähdyspäälle tai käsisalamalle ei tuota kovin suuria ongelmia.

En osaa vielä sanoa missä vaiheessa alan tätä työstämään, mutta tarkoituksena olisi tuosta 28cm kokoisesta valaisimesta rakentaa jonkinlainen valonmuokkaaja. Kiinnitysrakenne käsisalamalle ja jalustaan, reikä valaisimen kantaan sekä heijastinkupu valaisimen sisäpinnalle. Todennäköisesti käyttäisin tätä pehmeämpänä valaisimena kuin ohjesivulla, joten tulisin kiinnittämään valaisimen eteen diffuusiokalvon. Vaihtoehtoisesti eteen voi laittaa vaikka suihkuhatun jos ei kalvomateriaalia ole hyllyssä.

Tarinoin lisää kun homma etenee.

Henri kirjoitti tämän 28.10.2011 • Ei kommentteja