Blog

Distained

Kuvasin tammikuun viimeisellä viikonlopulla Distained -yhtyeen uusimmat promomateriaalit Vanajanlinnan miljöössä. Kyseinen paikka on itselle tullut jo tutuksi useista aikaisemmista kuvausprojekteista, mutta vieläkin sieltä vaan löytyy uusia mahdollisuuksia kuville. Kuvaukset kulkivat hyvin ja koska ajankohtana oli sunnuntai, ei hotellissa ollut liiaksi asiakkaita jota sitten olisi saanut väistellä käytävillä kaluston kanssa jne.

Alla olevasta kaariholvikuvasta sen verran, että toteutin tuon aika kokeellisesti. Käytin yleis- ja korostusvaloksi kahta studiovaloa pelkillä ohjausvaloillaan, valotin kuvaa 3 sekuntia ja lopuksi laukaisin manuaalisesti vielä pari käsisalamaa tuomaan esiin taustaa ja bändin jätkien kasvoja. Yhdistelmä jatkuvaa valoa ja salamaa toimi loppujen lopuksi aika hyvin vaikka tarkkana sai ollakkin, etteivät kuvattavat ehtineet liikahtaa. Silmien liikkeet, pään kääntämiset jne kun näkyivät lopullisessa kuvassa kyseisten kohtien sumentumisena.

Lue loput jutusta

Henri kirjoitti tämän 15.02.2011 • Ei kommentteja

Makeahko kalenteri vuodelle 2011

Viime vuoden aikana puuhastelin sokerileipuriksi valmistuvan siskoni kanssa tällaisen jälkiruokakalenterin parissa. Alunperin homma lähti liikkeelle koulutehtävänä, mutta kun itse tuli tähän ulkoasukin suunniteltua kuvien lisäksi, niin ei tätä viitsinyt jättää pelkäksi tiedostoksi kansioon.
Lue loput jutusta

Henri kirjoitti tämän 11.02.2011 • Ei kommentteja

Cardiant promokuvaus

Cardiantin jäsenet saapuivat Tampereelle juuri ennen joulua ja ahkeran viisituntisen aikana kuvasin heistä pari ryhmäkuvaa ja pärstäkuvat. Tässä otanta lopullisista kuvista. Niille jotka eivät euroviisuja ole seurailleet, bändi pääsi jatkoon semifinaaleista ja seuraavan kerran he esiintyvät Caribia Areenalla Turussa 12.2.

Kuvaus sinänsä oli aika simppeli. Valot olin laittanut ja miettinyt etukäteen valmiiksi, joten ekat kuvat päästiin ottamaan heti kun bändille oli saatu tehtyä kevyt perusmeikki. Ensin otettiin yksittäiskuvat josta sitten pienen valojen siirtelyn jälkeen päästiin ryhmäkuviin. Niin ja semmonen vinkki, että ilmapiiri muuttuu helposti rennommaksi jos on mahdollista soittaa kuvauksen aikana asiakkaan toivomaa musaa. Itse pistin Groovesharkin auki ja sanoin bändin äijille, että sieltä vaan soimaan mitä haluatte. Eipä tässä sen kummempaa. Lopusta löytyy vielä nopea behind the scenes -näpsy joka tuli napattua.

Lue loput jutusta

Henri kirjoitti tämän 06.02.2011 • Ei kommentteja